Olutpostin O2O-tapahtuma Tampereella
Pyörähdin perjantaina Pakkahuoneella Olutpostin O2O-tapahtumassa. Tapahtumaa mainostettiin saattella ”Oluen ja kulttuurin kevätkohtaaminen”, jossa esitellään Pirkanmaan alueen kulttuuritoimijoita laajalla kirjolla. Pääosassa ovat paikallisten panimoiden oluet ja ohjelmassa on myös olut- ja ruokakulttuuriin keskittyviä esityksiä sekä ”Onko Tampere olutkaupunki?” ja ”Olut kulttuurissa ja kulttuuri oluessa” -paneelikeskustelut. (Oma vastaus on ”Tämä on Suomen olutpääkaupunki!”)
Tapahtuma alkoi jo klo 14, mikä on perjantaille hieman turhan aikaisin. Olin paikalla klo 15 jälkeen ja siinä vaiheessa ei hirveää ruuhkaa ollut. Mutta pääsin sitten tiskeillä vaihtamaan muutaman sanan kaikessa rauhassa aiheuttamatta jonoa. Lähtiessäni klo 17 maissa väkeä oli jo hieman enemmän, mutta saa nähdä miten kesän ensimmäinen todella lämmin perjantai vaikutti loppuillan väkimäärään.
Tapahtuman juoni
Ensinnäkin pääsylippu maksoi 10 euroa ja sillä ei sinällään saanut mitään. Koska olin autolla ja tarkoitukseni oli maistaa vain paria olutta niin hetken mietin maksanko tuota lippua vai ajelenko vain suoraan kotiin. (Tässä tietysti oli vähän vääränä verrokkina viikon takainen Tallinnan ”juo 100e pääsylipulla 2 päivää niin paljon kuin haluat”.)
Toisekseen paikanpäällä ei voinut maksaa käteisellä tai kortilla vaan rahat piti ladata tapahtuman kortille ja maksu suoritetaan sillä. Sinällään jonoja nopeuttavaa ja kätevää, mutta toisaalta kun itse olin vailla vain paria niin olisin melkein mieluummin maksanut rahalla enkä miettinyt paljonko haluan ladata kortille. Sain onneksi korttini tyhjäksi, mutta unohdin palauttaa sen ja hävisin 2 euron pantin.
Mutta noin muuten plussaa, että olutta sai ostaa joko 1,5dl tai 3dl annoksina. Tuo 1,5dl sopii hyvin maistamiseen. Eli sinällään hyvä maistelu edellä menevä tapahtuma. Tätä kaipaan nykyään niiden 4/5dl tuoppien sijaan monessa paikkaa.
Pienestä nurinasta huolimatta todella hyvä, että tälläisiä tapahtumia järjestetään. Olutkulttuuri ansaitsee tulla tunnetuksi. Pientä hiomista ehkä käytäntöihin, että tälläinen ”poikkean parille” ei olisi suhteessa vaikeaa ja kallista. Ja onneksi lopulta maksoin pääsylippuni, sillä paikalla syntyi pari mahtavaa ideaa ja tuttavuutta, joihin palaamme täällä varmasti myöhemmin kun rattaat pyörivät niiden osalta.
Paikalliset hanat
Näin tamperelaiselle tarjolla oli vähän uusia tuttavuuksia. Paikallisista panimoista paikalla olivat:
- Hopping Brewsters
- Kaleva Brewing Company
- Koskipanimo / Plevna
- Nordic Brewery
- Pyynikin Käsityöläispanimo
- Soundville Brewing
Plevnan uusi Lime sour oli vallan positiivinen yllätys. Vehnäinen pohja ja kivasti limen makua. Myös Nordicin Spring Herb oli mukavan raikas ja yrtit maistuivat positiivisesti. Hoppingin Spicy Svetaa maistoin myös, mutta en ole vielä ihan varma miten gruit sopii omaan makuun. Ei sinällään huonoa, mutta hieman erilaista. (Thoraa olen aiemmin maistanut, ja se oli kyllä ihan hyvä makuelämys.)
Kun on tarpeeksi käynyt tamperelaisissa ravintoloissa niin paikallisten panimoiden tarjonta on pelattu nopeasti läpi. Mutta välistä tulee sitten näitä uutuuksia testattavaksi. Ja toisaalta taas tietää ne varmasti toimivat vakiot.